Huvilalla pääsi myrsky

Isännän kesäloman lähestyessä uhkaavasti loppuaan päästelimme mökille hellettä pitämään. Hellettähän riitti, tuntuu jopa siltä, että Suomessa voi nykyisellään viettää aikaa ainoastaan sisätiloissa - kesällä kuuman ansiosta, talvella kylmän.

Torstain superhelteet tuli siis kärsittyä hikoilun ja sohvallamakoilun merkeissä. Iltasella kipaisimme kalassa - yllättäen. Tuolloin oli vielä sievän rauhallista.

Isukin rakentama huvila rannikolta siirretystä hirsistä nököttää kiltisti pellon laidalla.


Rannassa on usein iltasella sievää, varsinkin loppukesästä kun auringonlaskut on uskomattomia. Harmittaa etten saanut kuvaa parina iltana möllöttäneestä kuusta.

Yöllä pääsi myrsky, jonka mittavuudesta kertoo toki jotain se, että emme puolison kanssa edes kuulleet muulta meteliltä, että puu kaatui päälle. Tosin kaatui niitä ihan kiitettävästi huvilan reunamillakin, puhumattakaan lähialueen metsistä. Autot säästyivät onneksi tällä kertaa. Yöllä sai ryhtyä raivaushommiin, naapurihuvilan emäntä halusi välttämättä kylälle. Viisi puuta raivattiin sadan metrin pätkältä. Siihen tosin tyssäsi naapureiden reissu, seuraavalta etapilta puuta löytyi vähän enemmän.

Satoa ja askartelu

Pihasta saattaa sittenkin saada satoa vaikka keväällä iskenyt taimienkasvatusprojektini epäonnistui surkeasti. Ensimmäiset vötkäleet, niistä on valmistettava erikoisherkkua.

Puolison kanssa vietetyn Band of Brothers-maratonin aikana aloin virkkailla pikku rinkuloita. Alkuperäisideana oli virkata pöllöjä käytettäväksi jossain nerokkaassa, mutta prototyyppi oli niin kauhea, että annoin olla. Rinkuloita tarvitaan vielä runsaasti, alusta on jo aavistus. Tosin hyvin epätarkka. En voi sietää osasten yhteen virkkaamista, jälki on aina ihan kauheaa. Siispä turvaudun epäortodoksisesti liimaan. Järkevyydestä ei ole tietoa. Mutta ainakin on ihan omasta päästä.

No niitä ikealaisia

Kuten tuli jo todettua aiemmin, piipahdimme isännän kera Tampereella. Olen jo vuoden päivät haaveillut parista halvasta, mutta ah niin näppärästä lipastosta eteiseen. Postikulut olisivat olleet kalliimmat kuin itse tuotteet yhteensä ja kesälomarahaa pätkähti tilille juuri sopivasti. Eihän siinä auttanut kuin lähteä ajamaan. Onneksi vatunpunainen dieselini vie minimaalisesti naftaa, ei tullut reissulle sinänsä kovin paljon hintaa.

Ihan vahingossa iskin paikan päällä silmäni sievään ja edulliseen hyllyyn, siitäkin huolimatta, että tapanani on suunnitella kyseisen laitoksen ostokset etukäteen. Oli aivan pakko harkita jälleen alle minuutti ja kotiin tultiin kahden kanssa. Korkeutta oli liikaa aiottuun paikkaan, mutta tilaahan meillä piisaa.

Mielestäni hyllyt ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan kivat ja loppusijoituspaikassaan jatkavat jopa onnistuneesti seinänväli-ikkunoiden muotoa. Eikä haittaa tuo läpinäkyvyyskään, koska Kukot on mahtavia.

Heti paikalla oli purettava hyllyyn Pentikin outletistä aivan naurettavan halvalla haalimani viinilasit. Tarpeeksi pitkään litkin punkkuni ja skumppani muovimukeista, nyt olen taas askelta lähempänä aikuisuutta. Äitini täti on maalannut mielestäni ihania asetelmia (veikken asetelmien ystäväksi ole koskaan tunnustautunut), niiden värimaailma on ihanan raikas. Pikkumaljakon kaivelin joskus kirpputorilta.

Kirppislöytöjä

Siitä huolimatta, että kesälomamaanantain kunniaksi pyörähdimme isännän kanssa Tampereen Ikeassa parintuhannen toisen lomalaisen kera on välillä paneuduttava ihastelemaan omia kirppislöytöjä. Niiden ihanuus kun ei ota laantuakseen, ei sitten millään.

Ehdin hetken himoita asiallista lihamyllyä. Huvilan vesiltä on tänäkin kesänä nostettu arviolta parikymmentä kiloa haukea, josta isoäitini osaa valmistaa aivan tajuttoman hyviä pihvejä. Aion pyrkiä samaan, mutta nykyaikaiset vempaimet tuntuvat pilaavan koko prosessin. Mielestäni mylly on myös kaunis ja painaa aivan pirusti. Sijoitin sen näppärästi lähes kulkuväylälle, että joka kerran ohi kulkiessa ainakin isäntä lyö olkavartensa kahvaan.

Vaaka. Oli aivan pakko ostaa, eikä hintakaan ollut turhan suolainen. Kellarista löytyi asiaankuuluvat punnuksetkin, jotka joka kerta unohtuvat kellariin, mutta tallella ovat!

Iäkkäähkö kahvipurnu muutti meille sipulipöntöksi. Sininen viehättää tänä kesänä aivan kauheasti, viime kesänä valtaa piti vihreä. Pannunalusen lahjoitti oppilas.

Vanhempani löysivät the Lampun ja useita vastaavia aikoinaan naapurikaupungin kierrätyskeskuksesta. Oli myyjä kuulemma naureskellut ja pyytänyt koko satsista kymmenen markkaa. Minä sain oranssin, äidin kodista löytyvät loput. Eikös tällä lampulla ole ihan nimikin? Ei siis oma löytö, mutta löytö joka tapauksessa. Maailmassa ei ole ehkä ainuttakaan lamppua, josta lähtee talven hämärään yhtä herttainen ja lämmin valo. Enkä suostu kutsumaan lamppuja valaisimiksi, en vielä.

Veikeä idea, täytyy harkita.

Herkuttelin saksalaisella blogitarjonnalla ja törmäsin veikeään ideaan, joka täytyy panna korvan taa tulevaa varten.

Väritystapetti! Olisiko niitä aikuisille?

Kiurukeittiö

Ehti kulua vuosi sietäessä pimeää kasarikeittiötä. Kaappitilaa piisaa kiitettävästi, tummanharmaa kaapinovien väri on ihan hyvä, vaikken itse olisi koskaan vastaavaan päätynyt. Puunväristä paneelia olen aina inhonnut, inhoan ja tulen todennäköisesti inhoamaan. Eihän siinä auttanut, kun googletella isännän paiskiessa iltavuorossa töitä ja aamulla rynnistää luottomaalimyymärin pakeille. Lopputuloksena ensin vaihtoi väriä paneeli. Tapetti saapui, hermot meni useaan otteeseen, mutta 250 euron keittiöremontti on jokseenkin valmis.


Entisiä aikoja.

Uudet, kauniimmat kiuruajat.

Syystä tai toisesta en onnistu saamaan keittiöstä millään tavalla asiallista kuvaa aikaiseksi. Päälimmäinen syy on tilassa vallitseva ikuinen kaaos, jota vastaan isäntä taistelee sinnikkäästi. Itse ajoittain vain luovutan.

Astumista ja puutarhakalusteita

Ettei arki edes lomalla kävisi harmaaksi ja yllätyksettömäksi, sai 2-vuotias uroskoiramme Villám suuren tehtävän. Isäksi pitäisi ryhtyä. Morsian Elli saapui perjantaina kyläilemään ja sutinaa piisaa. Nasta oli lähetettävä evakkoon.

Nuorenparin onnea.

Samaan aikaan sain vihdoin vauhtiin puutarhakalusteprojektin, josta olen viime kesästä saakka haaveillut. Tarjouskalusteetkin tuntuvat minimaaliseen budjettiin liian kalliilta, mutta saimme huvilalta vanhahkot, mutta käyttökelpoiset kalusteet, jotka sopivat mielestäni tyyliin paljon paremmin kuin suurten ketjujen tylsähköt kalustot. Jälleen tarttuminen lapsuudesta tuttuun toveriin - teräsharjaan - ja rapsimaan. F huolehti kiinnityksistä uskollisen porakoneensa kera. Väri valittiin taas minuutin harkinnan jälkeen talon nurkkalautojen mukaan.


Tuoli ennen.


Koko setti kaikessa kauheudessaan.


Lopputulos on mielestäni ihan sievä.

Jokin penkkien muodossa viehättää kovin.


Seuraava projekti. Maalipönttö jo odottelee.

Olohuoneesta vielä.

Olohuoneen parissa vierähti useampi kuukausi. Onneksi tai pahaksi onneksi isännälle paukahti runsaahkosti lomautuksia syksyn aikana ja valmista tuli. Toki listaa uupuu ja pientä paikkailua, mutta vihdoinkin voi keskittyä sisustamiseen.
Äidin vanha piano pitäisi hakea ja keksiä lipasto kauhean vastaavan tilalle. Tosin kiirettä ei niin kovin ole.


Seinänsisusylläri.


Sama nurkka uudessa asussaan. Pientä viimeistelyä piisaa, mutta tuleeko elämästä yhtään mitään jos ei sellaista ole.

Olohuoneiden tapettikerroksista löytyikin sitten jos jotakin. Oli kamalaa, ihan siistiä, aivan törkeää ja yhdessä kerroksessa Tapettitehtaan Marmoria, joka on mielestäni hauska. Isännän ja äitini mielestä se näyttää madonsyömältä.

Vuosi talossa

Vuokrarivitalossa maalla oli ihan hyvä asua. Omassa rintamamiestalossa kaupungissa kuitenkin huomattavasti parempaa. Koulujen päättäjäispäivänä 2009 sain avaimen ja ensimmäinen muuttokuorma pakattiin. Mukaan pakattiin koirat Nasta ja Villám, sekä isäntä F.

Kesän ensimmäisenä projektina keskityttiin kammottavaan olohuoneeseen, joka yllätti useaan otteeseen. Väliseinästä löytyi vahingossa lasiovet, joista muokattiin ikkunat (kisko oli ehtinyt jämähtää tehokkaasti paikoilleen). Tapetiksi valittiin ihana vihreä Kukot, joka reunallisena oli ihastuttavan haastava. Tapettikasa olisi emännän hermoilla roihunnut roviolla useampaan otteeseen, isännän vähemmän leiskuvan temperamentin ansiosta se on seinillä.


Olohuone kaikessa kauheudessaan keväällä 2009.


Talvella sama nurkka oli jo huomattavasti kauniimpi. Kukkotapetti oli aivopieru, jota ei kauhean kauan harkittu. Lopputulos on mielestäni ihana.